Mä oon onnellinen, mut mä oon surullinen. Mä oon iloinen, mut mä 

oon silti vihainen. Mä oon positiivinen, mut silti oon negatiivinen. Mä 
en oo normaali, mulla on ongelmia, mitä en myönnä. Oon outo.
Mua sanotaan kauniiksi, mutta oikeesti ne 
sanoo sen siksi, et oon ruma. Tiedän sen. Onko ne oikeesti mun 
ystäviä.Oonko mä oikeasti olemassa? Oon hukassa. Mä tiedän,
et noi puhuu musta jotain pahaa, niiden on pakko, että voin itkee
itseni uneen, joka ilta. Ja aamulla oon väsynyt ja vihainen, ja sit
koulussa oon tekopirteä, ja syön pakotettuna. Ja mulla on taas paha
olo. Ja haluaisin viillellä, mutta en voi, koska.. Menettäisin kuitenkin
onneni taas. Onko mulla itsearvoa? Onko mulla itsetuntoa?
Onko mulla ihmisarvoa? Onko mulla mitään? Oon rikki, 
vaikka en näytä siltä. Itken, kun mua sattuu. Peitän sen olemalla 
ilkeä.Huudan ja meluan tunneilla, oon kapinallinen, niin ne sanoo. Ne 
sanoo et oon muuttunu, en oo oma itseni. Mut oikeesti, oon herkkä, 
hajonnut ihminen. Toivon et olisin joku muu. Kauniimpi, laihempi,
mukampi, parempi.. Oon paska, täyspaska. Miks musta on tullu
tälläinen? Miks? Miks en voisi olla se normaali tyttö, mitä muutki?
Mä en pysty puhuun, pystyn vaan kirjoittamaan.. koska kukaan ei
ymmärrä kuitenkaan, ei nytkään ketään kiinnosta. Kerroin 
kuraattorille ongelmistani. Se vaan alkoi voivotteleen ja sanos
et on huolissaan musta ja et saisin terapiaa tai jotain kun oon
niin skitso ja tällanen..Ei vittu saatana se voivottelu auta! Mun on paha olla, 
mut en voi mitään sille.Ei se auta, kun joku kysyy, et voiko se tehdä 
mitään sen eteen.. Mut kun ei voi. Mä vaan haluan itkeä jollekkin, 
kertoa, mutta kukaan ei ymmärrä...Mitä mä voin tehdä? Oon 
säälittävä, kun marmatan, kuinka paska mun on olla, vaikka muilla on 
taatusti pahempi. Mä vaan oon säälittävä. Mä hajoan pian. Musta tuntuu
et teen pian jotain mitä muut ei ikinä ymmärtäis. Se voi kuulostaa pahalta
mut oikeesti mä en enää jaksa. Mä pelkään pimeää ja oon kulkenu omassa
kotonani puukko kädessä peläten että joku tekee mulle pahaa tai huutaa mulle,
kerroin sen kuraattorille. Se sano et joo mä ymmärrän sua hyvin kun veljes on
mitä on ja on aiheuttanu mulle surua ja vammoja. Entiä voi se muka
'syömishäiriökin' johtua mun veljestä ja vanhemmista. Mua on niin monta
kertaa pyydetty valehteleen muiden puolesta. Mä oon niin monta kertaa
joutunu riidan keskelle. Jos ei muu auta ni mua syytetään kaikesta. Se
kuraattorikin sano et joo ei se oo mun vika et sun täytyy ymmärtää se.
Suostuin käymään kuraattorin luona helmikuussa koska se sano et se
tekis hyvää. En nyt tiiä siitä.