En ole kirjoittanut pitkään aikaan. Ehkä en muistanut, tai en jaksanut. Elämä tuntuu kaatuvan päälle. Toivoin maailmalta enemmän. Olen pettynyt.

Koulut alkoivat vasta 18. päivä. Tapasin pari mukavaa tyyppiä jotka ovat sivukylästä. Yhteen poikaankin ihastuin jo ryhmäytymisleirillä. Ei siitä mitään tule. Leirillä oli aika kivaa. Olimme yhden yön vain, mutta en jaksaisi kauempaa ollakkaan kyseisten henkilöiden kanssa(eräs ihminen kuoli kerran nauruun). Oli hauskaa katsella kuinka pojat yrittivät nöyryyttää toisiaan tyttöjen edessä..

Isäni kanssa minulla on jo pari viikkoa ollut riitaa, hän ei millään suostu ymmärtämään muita kuin itseään. Yritin takoa hänen päähänsä että jos hän ei ota isoveljeäni asumaan hänen luokseen jotain vakavaa voi tapahtua.    Eräs päivä kun tulin koulusta äitini läksi kaasuttaen autolla pihasta. Myöhemmin hän kertoi minulle, että oli meinannut ajaa auton päälle, koska ei jaksanut enää kuunnella isoveljeni huutoa. Äitini kertoi minulle, että pelkää olla omassa kodissaan, koska isoveljeni on niin voimakas ja sairas että voisi lyödä häntä. Muistan elävästi hetken parin vuoden takaa kun oli mummuni hautajais päivä. Söimme kotona aamupalaa ennen kuin lähdimme hautajaisiin. Join maidon lopun puuron kanssa, josta isoveljeni suuttui minulle silmittömästi. Hän huusi, joten lähdin kauemmaksi, mutta isoveljeni tuli perässä ja otti kädestäni kiinni, heitti minut maahan niin että minulle tuli otsaani viiden sentin haava joka olisi pitänyt ommella. Emme kuitenkaan lähteneet sairaalaan koska emme olisi ehtineet hautajaisiin. Isoveljeni ei koskaan pyytänyt anteeksi sitä.

Luokallamme on aika vähän oppilaita. Minusta luokkamme on silti hyvä, ei liian tylsä. Ruotsi uutena aineena ei ole kovin kiinnostava, mutta menettelee. Tekstiilityö on ihan ok, samoin kotitalous. Nyt pitäisi kirjoittaa aiheesta mitä muoti on minulle..